Materiaalit uhkaavat loppua – silti resurssiniukkuus ei vieläkään ohjaa kiertotalouteen 

Lähes kaikki materiaali, jonka otamme käyttöön, päätyy lopulta kaatopaikoille tai hiilidioksidina ilmaan. Tämän osoittaa mm. World Circularity Gap -raportti (Circularity Gap Reporting Initiative – Home (circularity-gap.world)). Erityisen huolestuttavaa on, että globaali kierrätysaste on laskenut vuodesta 2018 (9,1 %) vuoteen 2023 (7,2 %). Tämä ei tosin johdu siitä, etteikö kierrätys olisi lisääntynyt vaan siitä, että neitseellisten materiaalien käyttö kasvaa samalla vielä sitäkin nopeammin. Oikeastaan millään materiaalilla ei vielä globaalisti ole riittävää kierrätysastetta, ei edes kullalla (n. 30–40 %). Tästä seuraa ihan matemaattisesti ajatellen vääjäämättömästi kaksi kriittistä seikkaa: biomassan määrä vähenee ja uusiutumattomat luonnonvarat ehtyvät. 

Luonnonvarojen ehtymiselle on useita eri arvioita. Monen ihmisille tärkeän metallin varannot uhkaavat huveta 20–60 vuoden kuluessa, esimerkiksi kupari 60–80 vuodessa, sinkki 20–60 vuodessa ja tietyt harvinaiset maametallit alle 20 vuodessa. 

Ilman kuparia ja harvinaisia maametalleja uusiutuvan energian rakentaminen ei ole mahdollista. 

Näiden lisäksi yksi mainitsemisen arvoinen raaka-aine on fosfori, joka uhkaa huveta 50–100 vuodessa – ilman sitä nykyisenkaltainen maatalous ei olisi mahdollista.   

Äkkiseltään 20–60 vuotta voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta ihmiskunnan näkökulmasta puhutaan todella lyhyestä, pahimmillaan alle sukupolven mittaisesta ajasta. Tällä hetkellä vaikuttaa huolestuttavasti siltä, että tämän asian vakavuutta ei hahmoteta poliittisten päättäjien keskuudessa eikä yrityksissä. Samalla tavalla, kuin ilmastonmuutos voi pakottaa meidät sopeutumaan, materiaalien loppuminen voi aiheuttaa merkittävää yhteiskunnallista epätasapainoa ja kiihtyvää luontokatoa. Lopulta materiaalien hupeneminen voi ajaa meidät siihen, että niitä pitää etsiä joka paikasta, myös biodiversiteetin kannalta kriittisen tärkeistä luontokohteista. 

Luonnonvarojen hupenemista koskevissa arvioissa on tietenkin paljon epävarmuuksia, joten on hyvä huomioida, että aikajänne voi olla pidempi, mutta myös merkittävästi lyhyempi kuin arvioitu. Erityisesti, jos neitseellisten materiaalien kiihtyvä kulutus jatkuu, voivat tietyt materiaalit loppua jopa arvioutua nopeammin. 

Ongelman ytimessä ovat kestämättömät lineaaritalouden toimintamallit. 

Tällä hetkellä, jos jokin materiaali muuttuu niukaksi, tyypillisin tapa ratkaista ongelma on etsiä korvaava materiaali. On hyvä huomata, että vallallaan olevalla toimintatavalla myös tuo uusi materiaali muuttuu lopulta niukaksi. Valitettavan harvoin yritykset lähtevät tällaisessa tilanteessa tarkastelemaan vaihtoehtoista tapaa tuottaa arvoa: kuinka tuotan asiakkailleni saman arvon, mutta kiertotalouden periaattein. 

Tärkeät ensiaskeleet olisivatkin tunnistaa materiaaliniukkuuden tuomat haasteet ja lähteä ratkomaan niitä riittävän ajoissa. Kiertotalouden pullonkauloista kirjoitin aiemmassa blogissani (Siirtymä kiertotalouteen etenee vaiheittain – Bonfire.fi): näistä keskeisimmät ovat puutteellinen kiertotalouden liiketoimintamallien ymmärrys ja kierotaloutta edistävän regulaation puute. Yritysten pitäisikin tutkia, miltä heidän liiketoimintansa näyttäisi kiertotalouden mukaisena – miten asiakkaan arvo tuotetaan materiaalien kulutuksen kannalta tehokkaasti. Yhteiskunnassa taas pitäisi luoda lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi paremmin kiertotalouden mukaiset toimintamallit.